Kategoriat
Valokuvaus Videot Web & some

Media materiaalien tekeminen & Audiovisuaalisessa tuotannossa toimiminen

Tänä syksynä 2025 suoritin kaksi näyttöä, Media materiaalien tekeminen sekä Audiovisuaalisessa tuotannossa toimiminen, osana livelähetystä OSAO:n media-alalla. Näiden näyttöjen tekeminen oli huomattavasti jännittävämpää kuin ensimmäisen näytön tekeminen. Kevään ja syksyn aikana tehtiin yhteensä kuusi livelähetystä, joissa kahdessa viimeisessä pääsin olemaan itse osana harjoittelua. Suoritin näyttöni kahden viimeisen ja ainoan liven aikana.

Näyttöjen suorittaminen ei ollut juurikaan mahdollista suorittaa aikaisemmin, sillä kolmoistutkinnon takia ammattikoulun ja lukion aikataulut menivät ristiin sekä kesällä kesätyöt toisella paikkakunnalla estivät harjoittelu mahdollisuuksia.

Äänimiksaajan työtehtäviä pääsin harjoittelemaan noin kolme kertaa ennen syksyä, mutta en ollut ikinä tehnyt mitään muuta kuin siirrellyt nappeja laudalla, joten en osannut mitään työroolista. Viimeisessä livelähetyksessä suoritin näytön äänimiksaajan roolissa, jota opettelin ennen lavastuksen kasaamista luokassa opettajan kanssa.

Viimeisessä livelähetyksessä olin myös osana markkinointitiimiä, jotta saisin näytön suoritettua kokonaan. Markkinoinnissa minulla oli kaksi muuta opiskelijaa ja tehtävänämme oli keksiä, miten saisimme mainostettua livelähetystä vielä viimeisen kerran. Suunnittelimme, mitä voisimme tehdä eritavalla mutta silti samaistuttavasti, joten päätimme käyttää sketsejä ja pelejä apuna. Ensin kuvasimme pelitietovisan, josta julkaisimme kolme osaa ja myöhemmin kuvasimme sketsin rugbysta. Olihan kuitenkin lähetyksen teemana pelit.


Media materiaalien tekeminen:
Viidennessä livelähetyksessä olin tuottajan sekä suoritin toista näyttöä, johon kuului insertin kuvaaminen, mikä näytettäisiin lähetyksessä. Näyttöön kuului myös teaserin ja henkilökuvien ottaminen.

Teaser: Matafaka

Haastattelu: Kampaamo Matafaka – Noora Kaunismaa

Kuvassa: Noora Kaunismaa



Kuvat: Caroliina Tennivaara
Videot: Caroliina Tennivaara

Kategoriat
Valokuvaus Videot Web & some

Taidenäyttelyn arvostelu

Kävin parin kaverin kanssa taidenäyttelyssä Manninenn Art Brand & Desing, MABD. Näyttely sijaitsee Oulun keskustassa kulttuuritalo Valveen lähellä Torikadulla.

En ole ennen käynyt MABD:n näyttelyissä, mutta onneksi tuli mahdollisuus kokea ja löytää jotain uutta. Taidenäyttely oli mielenkiintoinen ja yllättävä. Pidin siitä, sillä se ei ollut kauhean suuri ja kaikki oli helposti nähtävissä. Luonnonvalo isoista ikkunoista toi rauhoittavaa tunnelmaa teoksien katsomiseen.

Näyttelyssä oli paljon hevosaiheisia teoksia sekä muita luonnon eliöitä. Monet teoksista olivat värikkäitä mutta löytyi myös mustavalkoisia yksilöitä. Suosikkiteokseni oli Marjo Pitkon teos Herkkyys I. Pidin teoksen värikkyydestä, joka kiinnitti huomion sekä saa ajatukset liikkeelle.

Marjo Pitko: Sarjasta Ninfa – Herkkyys I

Suosittelisin näyttelyä heille, jotka pitävät hevosista ja piennäyttelyistä. Seuraava MABD:n näyttely on lasiteoksista koostuva, mikä alkaa 1.7.2025 ja kestää koko heinäkuun.